Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Delfiinejä ja linssipihvejä

Kuva
Aika rientää ja blogi ei päivitykään itsekseen, kuten kuvittelin. Viimeaikoina olemme tehneet Espanjasta seuraavia huomioita: Arki on arkea Espanjassakin. Talvi on talvi Espanjassakin (eli on kylmää). Halvat autot on huonoja Espanjassakin ja kalliit autot on kalliita (eli emme ole vielä löytäneet matkailuautoa). Ja ennen kaikkea se, että arki on arki Espanjassakin. Kaikkea kivaa ja muutakin kuin arkea on meidän elämään kuitenkin sisältynyt aina välillä. Retkeilleet olemme toistaiseksi vain lähialueilla ja tutustuneet moniin kaupunkeihin ja kyliin. Yksi ihanimmista kohteista täällä on Tabarcan saari, joka on Espanjan pienin asuttu saari: siellä asuu vakituisesti noin 60 ihmistä. Ennen 1700-lukua saarta asuttivat tarinoiden mukaan merirosvot. 1700-luvulla espanjalaiset rakensivat ruutukaavaan saaren toisen puolen ja antoivat sille nimen Nueva Tabarca. 1700-luvun henki on vielä aistittavissa pienessä kylässä. Toinen puoli saaresta on rakentamaton majakkaa ja entistä vankilaa lukuun