Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2019.

Berenjena, espinaca y garbanzos eli munakoiso-pinaatti-kikhernevuoka ja murtovarkaita

Kuva
Tänään on Fiesta nacional de España eli Espanjan kansallispäivä. Vietimme sitä pyöräilemällä kaupunkiin, nauttimalla menú del dían ravintolassa ja kierrellen Parque de las Nacionesissa kanojen ja ankkojen seurassa koputeltuamme ensin turhaan museoiden suljettuja ovia. Mietin, että miten nämä ihanat pikku tiput pärjäisi meidän terassilla, jos muutaman ottaisi mukaan. Tällä viikolla meillä on ollut aikamoinen mylläkkä, sillä meillä kävi murtovarkaita yhtenä yönä meidän nukkuessa. Mukaan lähti kaikki arvokas ja myös kaikki ei niin arvokas, joka kuitenkin meille oli tärkeää. Onneksi vakuutusyhtiö toimi nopeasti, ja olemme saaneet täällä monelta ihmiseltä apua, joten arki jatkuu ihan normaalisti. Mutta onhan tämä, kun nyt pitäisi lähteä ostamaan kaikenlaista uutta vakuutusrahoilla, vaikka aikaa saisi käytettyä moneen muuhunkin asiaan. Murtovarkaat tulivat sisään niin hiljaa, että meidän perhe nukkui autuaasti viereisessä huoneessa, kun talo tyhjennettiin. Aika kuumottava ajatus. V

Kasvispaellaa Valencian paivänä ja tästä alkaa matkamme

Kuva
¡T än ä än  vietet ä ä n Valencian paiv ä ä!  Meill ä tehtiin jo eilen juhlan kunniaksi paellaa. Paella on valensialainen perinneruoka, jota on valmistettu riisin sadonkorjuun aikoihin jo vuosisatoja. Perinteisesti paellaan tulee ankkaa, j änist ä ja etanoita, joten kasvisversiota sai hieman hakea, mutta onneksi paella de verduras onnistuu myös.  Paella de verduras oliivioljy ä puolikas sipuli pieni punainen ja keltainen paprika kaksi isoa valkosipulin kyntt ä kourallinen kuivattuja suppilovahveroita tai tuoreita siitakesieni ä, portobelloja... 200 g isoja valkoisia papuja  1 1/2 dl herneit ä kourallinen tuoreita vihreit ä papuja 2 dl paellariisi ä, esim. sénia 200 g kirsikkatomaatteja 1 tl savustettua paprikajauhetta 1 tl kurkumaa 2-3 dl halpaa valkoviini ä (l ähikaupasta maksoi 1,50 € ja oli kelvollista juotavaksikin) 5 dl kasvislient ä lis äksi p ä älle:  paistettuja munakoisoja tuoretta tilli ä ja persiljaa sitruunan viipaleita suolaa ja pippuria Pi