Pisto con huevo - kasviksia munalla

Tässä ehdoton suosikkini espanjalaisista ruuista tähän saakka. Ratatouille, Shakshuka ja muut kasvispadat ovat aina olleet suuria suosikkejani (no ei aina, mutta aikuisiän). Täällä Espanjassa vastaavan ruuan nimi on pisto ja sen voi valmistaa sellaisenaan lisukkeeksi tai kananmunalla, jolloin se ainakin minun mielestä on jo pääruoka.

Tästä ruuasta jokaisella kokilla on oma salainen versionsa. Alun perin pisto on lähtöisin (ainakin) Murciasta, siis aivan meidän naapurista. Hyvin samanlaisia ruokia on eri puolilla maapalloa, joskus voisi kokeilla niitä kaikkia. Tällä hetkellä tämä on kuitenkin suosikkikasvispatani.




Homma alkaa pilkkomisella: 

4 pientä sipulia
5 valkosipulin kynttä murskattuna
2 keskikokoista punaista paprikaa
1 keltainen paprika
1 vihreä paprika
3 pientä kesäkurpitsaa 
3 pientä munakoisoa itketettynä
1 kg tomaatteja
tuoreita yrttejä, kuten persiljaa ja timjamia

1 tl kuminan siemeniä
1 rkl hunajaa
suolaa, pippuria
öljyä
munia tai tofua murskattuna (+ soijaa)
(manchego-juustoa)

Kasviksia paistetaan reseptin mukaisessa järjestyksessä, joko kaikki samassa padassa, tai parhaan lopputuloksen saamiseksi, jokainen kasvis paistetaan erikseen ja yhdistetään lopuksi samaan pataan. Öljyä käytetään runsaasti. Kun kasvikset ovat pehmeitä, näitä ei siis ole tarkoitus jättää puolikypsiksi, vaan antaa hautua kunnolla, lisätään päälle munat ja kansi. Tämä on vaikein hetki, sillä munat hyytyvät yllättävän hitaasti, mutta kasvikset palavat pohjaan niiden alla yllättävän nopeasti. Eli kansi on tärkeä ja riittävän matala lämpö. Vegaani versiossa munat voi korvata tofumurskalla, joka maustetaan soijalla.

Padan kanssa voi tarjoilla vielä myös manchegoa, mutta sitten menee kyllä jo sekaisin pisto con huevo ja pisto con manchego. Yllä olevassa kuvassa pisto on tarjolla lupiinien kanssa. Lupiinit ovat täällä suosittuja ja niitä saa joka kaupasta. Erittäin hyviä ja proteiinipitoisia, sopii joka aterialle. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Berenjena, espinaca y garbanzos eli munakoiso-pinaatti-kikhernevuoka ja murtovarkaita

Delfiinejä ja linssipihvejä

Kasvispaellaa Valencian paivänä ja tästä alkaa matkamme